lauantai 23. huhtikuuta 2016

Minun Afrikkani

Olen viime aikoina erityisesti  innostunut kaikesta afrikkalaisesta (tyttären mukaan tässä ei ole mitään uutta, olen kuulema aina intoillut kaikesta räikeästä). Keväisellä Turun retkellä Tyttö ja vuohi liikkeessä ostin erityisesti helmitöitä. Viime kesänä ostin tunikan ja lankakorin Loviisan Laivarannasta Karamaloo-liikkeestä. Nyt törmäsin Tikkurilan markkinoilla Asante-nimiseen puotiin. Sen korut on tehty Keniassa, ne hankkii myyjänä toimineen rouvan poika suoraan miesten ja naisten työpajoilta ilman välikäsiä.


Myyntipöytä on tupaten täynnä toinen toistaan kauniimpia, luonnonmateriaaleista ja kierrätysmateriaalista tehtyjä koruja - kameraa ei ollut mukana, joten en saanut kuvia kaikista niistä ihanuuksista, joista oli vaikea valita. Pääsin kojulta pois vain kolmen uuden korun omistajana. Ne kaikki ovat hassusti eri värisiä, kun mietin jokaiselle valmiin käyttökohteen.


Tämä ihan bling-koru tulee käyttöön oranssien tunikoiden kanssa.


Tämä jätemateriaalista tehty kaulakoru sopii moneen vihreään yläosaan ja olemassa oleviin kankaisiin kotimaisiin korviksiin.


Ja nämä, sokerina pohjalla, isot helmirenkaat ovat nyt mun suosikkini väreiltään, tekotavaltaan ja malliltaan, koska lämpöisempiä kelejä on odottamassa pari sinistä mekkoa näiden kaveriksi.



Kaiken huipuksi löysin vaatehuoneeni perähyllystä siivouksen yhteydessä täysin unohtamani afrikkalaismallisen pitkän leveähihaisen mekon, joka oli tullut mulle joskus kierrätyksenä, on vähän saumat repeilleet - ehkä korjaan sen käyttökuntoon. Ja hankin sille kaveriksi sopivan puna-mustan korun seuraavan kerran kun törmään Asenteen?




Se Asante löytyy täältä, mutta itse pääasiasta eli koruista ei löydy valitettavasti kuvia. Yhteiskuva koruistani vielä lopuksi:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti