keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kässäkirjakuukausi 18/30

Raija Räisänen: Farkkujen uusi elämä, 2012 Minerva Kustannus Oy
ja
Pirkko Kuusela: Vanhat farkut uusiksi, 2012 Moreeni


Niputin taas kaksi kirjaa yhteen,  ne ovat kumpikin yhtä innostavia kirjoja, materiaali niitä toki yhdistää ja kirjojen ilmestymisaika. Ja sitä materaalia riittää meilläkin kotona, jemmassa on aika kasa vanhoja hylättyjä farkkuja odottamassa.

Ensimmäiseksi esittelen tässä 50 uutta ideaa farkkupalojen käyttöön, Räisäsen kirjassa pääosan töistä voi tehdä ihan pienistäkin paloista ja kaikki osat, siis ihan kaikki farkkujen osat voi ottaa sen avulla uusiokäyttöön. Esim. taskuista voi tehdä vaikka amppelin.


Loput pienetkin muista töistä jääneet tilkut voi lopulta käyttää mattoon


Lahkeiden päärmeet, ne epätasaisesti värjäytyneet ja kuluneet hukkapalat, ei niitäkään kannata heittää pois, kun niistä voi tehdä tämän:



Vyötärökaitaleet voi nostaa myös seinälle tarjottimien kanssa, vähän kun vielä somistaa pitsillä tai brodyyrilla.


Mikäs estää tekemästä hienoja nimikylttejä, kun käyttöön voi ottaa farkkujen takakaarrokkeet ja vanhat napit.


Kaarrokkeen ja vyötärökaitaleen irrotuksen tieltä on jo ensin ratkoa vyönvankut, ne kelpaavat vaikka taulun- tai peilinkehykseen


Eipä jää sitten enää jäljelle kuin taskupussit - pehmeästä puuvillasta voi väsätä tyynyn!


Toisessa kirjassa on käytössä vähän isommat palat - ehkä se pitäisi selailla ja esitellä ensin ja käyttää sitten jämäpalat yllä oleviin juttuihin.  Pääosassa kirjassa on työt, joissa käytetään isommat tilkut farkun lahkeesta, mutta mukana on myös pientäkin kivaa.


Ohjeita löytyy pehmieläimiin, kasseihin, vaatteisiin ja sisustustuotteisiin, Erivärisistä kankaista voi tehdä hempeän ruusukokoelman joko koneella ommellen tai kranssin käsin ommellen.



Kasseja on varmaan aina tehty farkkukankaasta, koska se kestää hyvin käyttöä, tässä versiossa on käytetty hyödyksi etutaskuja. Myös suojaavana essuna farkku toimii hyvin.



Kuuselan kirjassa ohjeet on kuvattu tarkemmin, kirjassa on mukana myös kaava-arkki vaatteita varten. 

Hyvin kirjat täydentävät toisiaan, ihan kuin isosisko ja pikkusisko, ei niissä ole juurikaan samoja ideoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti