lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulu sai tulla - melkein ihan rauhassa

..koska itsetekemäni lahjat olivat  poikkeuksellisesti valmiina jo muutama päivä ennen joulua - kun joskus olen vielä aattona riisipuuroa tehdessäni viimeisiä silmukoita neulonut.

Oman joulunodotukseni valmisteluihin kuuluu aina varmistaa tarpeellinen määrä lankaa pyhien ajaksi. Tällä kertaa tämä iso kasa lankaa odotti paljon ennen joulua sitä jo pitkään suunniteltua uutta neuletakkia. Ostin kaikkia kokeilussa olleita värejä ja lisäksi uutena värinä vähän haaleanviileää roosaa.


Bonuksena samalla kertaa tuli hankittua Lankamaailmasta vähän vielä muitakin lankoja kokeiluun, alpakkaa ja alpakkasilkkiä, ehkä ainakin pipo, sellainen uusi (tällä kertaa sopivankokoinen) peruspipo pitäisi tehdä, näistä väreistä saa moneen huiviini sopivanvärisen.


Mutta sormeni syyhysivät jo ennen joulua tuohon lankakassilliseen. Nopeasti tehdyn pienen mallitilkun avulla sain silmukkamäärän laskettua ja kokeiltua malliksi varjoneuletta tai illusioneuletta. Pohjana oli vanhan lempitakkini mitat ja sitten aloin vaan neuloa takakappaletta  ja raidoittaa parin eri levyisin raidoin. Pääväriksi tuli violetti pitkän mietinnän ja väripallottelun jälkeen,

Tämä eka syntynyt versio miellyttää riittävästi mua eli TYKKÄÄN oikein kovasti, kauneinta, mitä olen pitkään aikaan tehnyt värien ja mallinkin puolesta. Tämä sopii vielä hyvin telkkarineuleeksi, ei vaadi keskittymistä, mutta sitä on kiva tehdä värien vaihtumisen takia. Lopulta käsissäni syntyy siis hyvin yksinkertainen malli, jossa pääosan saavat värit, mun tämänhetken lempparit, Teen mallin suunnittelua koko ajan työn edistyessä, nähtävästi tulossa on raglanhihat ja ne taskut etupuolelle, pääntie/kaulus on vielä mietinnässä. Ehkä teen kaikki kappaleet ensin kainaloon asti valmiiksi ja yhdistän ne sitten raglanin tekoa varten yhdeksi isoksi työksi. Ja ehkäpä teen yläosaan kapeampia raitoja kuin alareunaan??

Kuvissa värit eivät näy kovin hyvin, vaikka yritin kuvata päivänvalossa. Työ on kuvattu keskeneräisenä suoraan puikoilta, ei näytä ihan siistiltä vielä. Tältä näyttää Piitu Nykoppin idean pohjalta tehtynä takin oikea puoli;


Ja tältä näyttää nurja puoli:


Se illusioneuleidea näkyy hyvin tästä toisesta kulmasta otetusta nurjan puolen kuvasta


Enää mun pitäisi osata päättää, kumpi puoli lopulta Nostalgia-neuletakkini tulee oikeaksi puoleksi ja kumpi nurjaksi...Toivon mukaan lankaa jää yli, se tuntuu kovin riittoisalta, ehkä teen sitten lisäosaksi tälle takille vielä huivin, johon jätän sen takista hylätyksi tulevan puolen näkyviin.


t. onnellinen neuloja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti