sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Miniloma paratiisissa?

Märkää ja pimeää, harmaata ja vähän ruskeaa. Ja toisin päin, vuorotellen. Marraskuu on taas se normaali marraskuu, kun alkukuukauden lumet hävisivät yhtä nopeasti kuin tulivat.

Minä kävin pikapikaa silti minilomalla paratiisissa. Tuli niin kiva olo, että pitää tännekin laittaa pieni matkakuvaus.

Valoa, vihreää, muita kirkkaita värejä. Lämpöä, kukkia ja hedelmiä. Veden solinaa ja taustaäänenä karnevaalien musiikkia, sambarytmejä. Paikkana oli puolen tunnin kävelymatkan päässä kotona oleva Viherpaja. Toivottavasti kuvat kertovat edes osan tosi korkealle nousseesta  fiiliksestäni. Tunnelmaan pääsin nimenomaan tammikuulle asti auki olevassa Timanttikukkanäyttelyssä, joka löytyy ihan takimmaisesta kasvihuoneesta.










 Kun tulin ulos Viherpajasta, tuli vielä kaiken huipuksi aurinko ihan hetkeksi näkyviin ihan kuin tilauksesta - ennen kuin marraskuu taas jatkui. Useista kasvihuoneista muodostuva Viherpaja, joka on edelleenkin merkitty nähtävyysmerkeillä, sijaitsee Koivuhaassa, Tikkurilan kohdalla lähellä Tuusulanväylää. Paikka on ollut joskus paremmassakin kunnossa, nyt se on todella rapistunut ja vähän nuhruinen, mutta täynnä ihania kasveja kohtuullisen edullisella hinnalla. Keväällä, kun kirsikat kukkivat,  pääsee taas myös paikan tavaramerkiksi tulleeseen japanilaiseen puutarhaan. Normikasvihuoneessa näyttää tältä, katosta lattiaan täynnä kasveja:


Kotona on matkamuistona yksi yhdistelmä timanttiananaksesta ja eliaksenkukasta. Ja muutama vuodenaikaan sopiva ostos eli hyasintteja ja amaryllis.
Suosittelen muillekin minimatkaa kesään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti