torstai 1. joulukuuta 2016

Uutta ja vanhaa sukkaa

Pimeys käy ytimiin, kotona ei näe arkena kuin pimeää aamuin ja illoin. Väsyttää tavallista enempi  ja keskittymiskyky on kuin mainoksen oravalla, muutaman minuutin per asia. Viikko sitten piristin itseäni monen muun kässäilijän tavoin Tampereen Kädentaitomessuilla, mutta sen vaikutus taisi mennä  jo...vaikka monta kivaa juttua tuli nähdyksi.

Käsityöt etenee vähän hitaasti, koko ajan tekee mieli tehdä jotain muuta käsillä oleva työtä tai aloittaa uusia töitä, kun vanhat työt tökkii. Ei löydy intoa oikein mihinkään - onneksi en aikonut tehdä juurikaan joululahjoja itse tänä vuonna, ei syntyisi kovin paljon valmista tällä fiiliksellä.

Jotain sentään tuon esille täällä, uutta ja vanhaa raitasukkaa. Kaikki alkoi siitä, että löysin kotona varastoni nurkistani yhden aikoja sitten värin takia hankkimani karkkilankakerän, paksumman version (nro 6) Zauberball Stärke Schoppel Wollea:
Etsin sille kaveriksi yksiväristä lankaa, jotta pääsen neulomaan tosi pitkiä raitasukkia itselleni, kun päätin tarvita sellaiset. Omistan parit pitkät polveen asti ulottuvat sukat pakkasten varalle hameiden kaveriksi, mutta pitäähän mulla olla yhdet pidemmät ylipolven sukat  myös ja yhdet kunnolla vihreät sukat.



Vertailun vuoksi ja jotta pääsen näkemään jotain kehitystä taidoissani, näytän myös noin 15-vuotiaana tekemäni sukat, joita käytin ahkerasti luontokerhoharrastukseni viikonloppu- ja retkitapaamisissa. Ompelin nahkatilkuista kulutusta kestävät pohjat (koska useat tavalliset villasukat kuluivat puhki yhden viikonlopun aikana). Muistan, että suurin ongelma näissä sukissa oli saada nahkavahvikkeet ommeltua sukkiin kiinni - tein sen lopulta niin, että sukat olivat omassa jalassa suurimman osan ompeluaikaa, ei ihan notkeus enää riitä moiseen! Lankana on kotoa löytyneet jämälangat, osin eri paksuiset. Raitavärit on jäämiä itse pylväillä virkkaamastani kolmivärisestä leveäraidallisesta punaruskeasävyisestä paidasta ja äitini pikkusiskolleni tekemästä samanlaisesta vihreäsävyisestä paidasta.



Mulla taitaa olla todella harvoja itse tehtyjä vaatteita, joita olisin käyttänyt enempi kuin näitä muhkuraisia sukkia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti