sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kässäkirja ajan hermolla

Tuli ostettua uusi käsityökirja, vaikka entisiäkin riittää. Mutta tämä oli sellainen pakollinen, hyvin ajankohtainen ja päivänpoliittinen käsityöteos. Se on muutenkin kivanoloinen kirja, joka ei edes maksanut juuri mitään, kun se löytyi marketin alekasasta. Käteen mukavasti sopiva kirja, jossa on kaunit, harkitut ja monipuolisesti sommitellut kuvat.
 Alun perin ruotsalaisen  Clara Falkin ja Kamilla Svanlungin tekemän, v. 2014 Suomessa julkaistun kirjan on kääntänyt  Lotta Lipsanen. Kirjasta löytyy melkein 30 käsineohjetta, jotka on ryhmitelty vuodenajoittain, löytyy siis kesäkäyttöönkin käsineitä peruslapasten ja kämmekkäiden ohella. Käsineiden ohjeet ovat selkeät ja kirja alussa on lyhyt tekniikkaopastus. Siitä löytyy paljon on perinteisiä kirjoneulemalleja:

 Monet on aika perinteisiä, mutta sovellettuja malleja löytyy, nämä voisi olla kivat itsellekin, ihanat värit vielä:
 Ja tässä pari esimerkkiä kesäisistä käsineistä:


Mutta syy, miksi kirjan ostin ja miksi sen haluan esitellä on tässä: tämän viikon ehkä isoimpaan  kotimaiseen hyvään uutiseen liittyvät käsineet hääparille - en tiedä ruotsalaisten tilannetta, mutta jo nelisen vuotta sitten he tämmöisiä tasa-arvolapasia ohjeistivat neulomaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti