tiistai 29. tammikuuta 2019

Varastettua ja lainattua

Olenpa oikea rosmo, kun pistin puikoille viime kevään epäonnistuneen tunikan purkulankoja, joihin käytin härskisti muualta varastamiani ideoita. Toivottvasti ei tule tavaksi, mutta tunnustin sentään, parannan tapoja loppuvuodeksi.

Pipo syntyi vähän ex tempore, piti saada joitain helppoa ja nopeaa hommaa näpeille. Muistin nähneeni Tampereen messuilla jollain osastolla poikittain neulotun pipon, teinpä sitten sellaisen omana versiona. Ihan pieni tuumaus ja menoksi, tämmöinen tuli - päälaelle piti tehdä vähän viel kerroksia kavennuksinee, koska pelkkä yhteenkursiminen teki rumaa jälkeä. Pitäiskö vielä laittaa iso tupsu?

 Kaulaliinan idean pihistin Myssyfarmilta, jonka tarinaa olen innoissani seurannut. Iso peukku heille kaikesta, hienot yksinkertaisen kauniit ja mietityt tuotteet sekä tarinan kohokohtana pipoja neulovat ja maailmaa kiertävät mummot. Törmäsin sivustolla myös yksinkertaiseen kaulaliinaan, jossa oli valtava innovatio eli joustinneuleisin huivin poikittain neulominen. Ainut hanakaluussa siinä oli luoda ja laskea 444 kpl silmuikoita. Oma versio on teollisesta  ohuemmasta langasta. Pahoittelen edelleen varkauttani, tämä tulee vaan omaan käyttöön. Pitkästä aikaa haustka käyttää kaulaliinaa - tosin sen pituus alkaa olla kohta jo maahan asti muutaman kerran käytön jälkeen.
Ihan tehosteeksi pipoon lisäsin jemmoistani löytyneen napin, nyt kehtaa kulkea pipossa hyvällä omalla tunnolla - saa neuloa rauhassa ilman selityksiä - viimeistään nyt...ja tästä eteenpäin koko vuoden ja koko elämän  (joo, selitykseksi: mulla on edelleen syvällä sisälläni yhden läheiseni aiheuttama haava, hänen mukaansa olen 'laiska virkkaaja', kun valitsin vapaalla mieluummin käsityön kuin siivoamisen tms kotityön).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti