maanantai 26. marraskuuta 2018

Sahrami, pitsimaustetta

Jotenkin kiva kasa lankaa, ei malttaisi alkaa käyttää, kaunis keltainen väri, mukavan tuntuinen näpeissä, sopii siniseen koriin kuin nakutettuna, mutta...
...kyllä tämä kesällä Korian reissulla lempparilanka Venla joutui puikoille!

Taas lähdin nettiin mallin tai idean etsintään. Ostin langat tilanteessa, jossa haaveilin virkatusta suunnilleen maahan asti yltävästä jakusta, niiden ohjeita oli useita esillä alkukesän lehdissä. Vähän alkoi kuitenkin kauhistuttaa virkkaaminen, siksi vaihdoin neuleeseen, kivempi tehdä, ei tartte tuijottaa viikkokausia omia käsiä ja koukkua.

Löysin tälläkin kertaa taas Dropsin sivuilta neulemekon, joka sytytti. Muokkasin siitä jakun, siirtelin ja kopioin pitsimallin paloja vähän eri järjestykseen. Onneksi silmukoiden laskemista ei isosti tarvinnut tehdä, oli sama tiheys, vaikka oli ihan eri lanka käytössä.
Tämä syntyi tosi nopeasti, vähäksi aikaa juutuin helman leveään, loputtumasti jatkuneeseen osaan. Pahin ongelma oli päättää, kumman puolen laitan valmiiseen neuleeseen oikealle puolelle, kun alkoi kesken tekemisen sileän nurjan puoli miellyttää enempi omaa silmää. Päätöksen pystyi onneksi jättämään siihen asti, kun poimin silmukat etureunaan varten eli ihan loppuun. Eli nurjan puolen jätin lopulta oikealle.
Ennen päätöstä ja reunan aloittamista etsin vielä nappeja, Nappitalosta tietty löytyi kivat neutraalit kauniisti hohtavat tasan langan väriset napit. Ne päätin laittaa vain yläosaan, en helmaan asti, koska ei tätä kokonaan kiinni tule koskaan pidettyä.
Viimeistely oli nopea, pienet saumat kainalossa (koska aloin jo tehdässä miettiä tuota oikeaa puolta, en poiminut hihaan miehustasta silmukoita, vaan loin ne) ja muutama langanpää, kunhan sain etureunan nappilistat tehtyä.
Huomasin hassun yksityiskohdan, kun kuvasin kahta valmistunutta (=yhtä aikaa viimeistellyksi tullutta) neuletta - molempien töiden idea/ohje on toki peräisin samalta sivustulta, mutta tulipa tehtyä isommin ajattelematta samanlaiset reunat näihin hihoihin ja jakun reunoihin.
Vähän keljuttaa viimeistely: koska tein tämän isona yhtenä kappaleena, en pääse pingottamaan tätä, höyrytin vain ja heti kun neule on päässyt raudan alta, etureunat alkaa kipristellä - ei auta, vaikka jo kerran tein ne uusiksi - pitää pohtia vielä tai ainakin kokeilla, miten käytössä käy. Pituus myös vähän mietityttää, venyykö käytössä lisää, nyt pituus on polvet peittävä. kevyt tämä on kuitenkin ohuutensa ansiosta, vajaat 500 g.

Silti koen tämän olevan t-o-d-e-l-l-a kaunis neule, oman kaappini kaunein ainakin, sääli etten saanut sitä kuvattua käytössä, on niin vähän luonnonvaloa kuvaamiseen päivässä ja kuvaaja sattui olemaan karkuteillä vapaapäivänä.

...mutta seuraavaksi yritän tehdä jotain muuta, ei heti taas mitään raglania ja värejäkin koitan säätää johonkin suuntaan - ehkä jotain pientä kivaa tai hölmön lapsellista jouluksi, kun tuli pari joululehteä ostettua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti