perjantai 8. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Olen tehnyt vain taas yhden uudenvuodenlupauksen, sen saman, jonka olen tehnyt vuosia eli olen päättänyt olla tekemättä mitään lupauksia, mutta vähän olen miettinyt tulevaa vuotta.

Täällä blogin puolella jatkan samaa malliin. Yritän vihdoin saada kässäkirjani esiteltyä loppuun ja kaivella lisää  myös vanhoja arkistojani. Toki kaikkea uutta ideaa on myös mielessä ja jemmassa loppuiäksi. Käsitöitä syntyy edelleen varmasti esiteltäväksi asti, toivottavasti saan myös jämälankojani tuhlattua urakalla tai ainakin samaa tahtia kuin viime vuonna,

Yritän taas myös haastaa itseäni opettelemalla tai kokeilemalla jotain uutta, yritän vaikka tehdä jonkun Veera Välimäen jakun ihan kirjaimellisesti ohjeen mukaan tai opetella (=motivoida itseni) tekemään neulepaidan yhtenä kappaleena ilman saumoja  aloittaen sen pääntieltä tai sukkia kärjestä aloittaen - aika jäärä olen: yhden ainoa virkatun jakun olen tehnyt pääntieltä aloittaen ja sukkia kärjestä aloittaen en yhtään.

Mietin välillä, kaipaako joku parempaa ohjetta/lisätietoa jostakin esittelelemistäni töistäni, voisin joskus yrittää kirjoittaa ohjeita niistä?

Ehkä yritän myös saada tälle vähän näkyvyyttä lisää näille teksteilleni. Tilastojen mukaan täällä käy immeisiä, mutta kukaan ei jätä mitään elonmerkkiä itsestään. Toisaalta kirjoittelen näitä myös tulevaisuudessa, vaikkei täällä ketään koskaan kävisikään, sen verran kivaa ja hyödyllistä tämä itselleni on ollut.

Jottei tämä bloggaus jää ilman kuvia, laitan kuvitukseksi joulunajan mukavia makeisia. Jostain paikallisesta kaupasta löytyi vanhantyylinen paperinen karkkipussi, pakko ostaa jo sen hauskan tekstin takia, koska vadelmakarkkeja kaikki saa, mutta komiat ensin


Tämä tuli ostettua sen söpön rasia takia, ei ole vaikea arvata, mitä sen sisällä oli...kissat on meillä aina IN ja sinivalkoiset astiat ovat kovin nostalgisia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti