Pinkki pääroolissa

Tämä homma sai alkunsa Kotilieden käsityölehden mallista, ihastuin pöhkönnäköiseen valuvaan hassusti istuvaan tunikaan heti ensi selauksella. - Haa, muistinpa, jos aikaa sitten talvella hankittu lanka ja malli vilahti jo täällä.

Ongelmana oli hetken aikaa se, minkä värisen oman paidan haluan ja mistä langasta sen tekisin. Joku painavan oloinen hyvin lasketuva lopputulos pitäisi saada aikaan. Ohjeen langassa ei oikein ollut itseäni miellyttäviä värejä. Laiskuuksissani päädyin Lankamaailman paksumpaan bambusekoitteeseen, jolla sain aikaan suunnilleen saman tiheyden kuin mallissa - se kyllä on niin helppo että olisi ollut helppo päivittää mallia itse mille tahansa langalle.

Muutenkin näppeihini on osunut viime aikoina pinkkiä, joka ei ole koskaan ollut lempivärieni joukossa, mitä nyt mulle oikein tapahtuu? Pinkkiä on tosin pihassani, satavarma kukkija joka kesä, tänä vuonna tosin se innostui kaksi viikkoa etuajassa, normaalisti se kukkii tasan juhannuksen jälkeisellä viikolla, aina tähän kotiin muuttopäivän kunniaksi.

 Ei neulenutussa ollut mitään päänvaivaa, vaan mukavaa helppoa pehmeän ja liukkaan langan vääntämistä mutkalle lyhyt tovi, vähän jo tylsääkin, yhtä väriä ja sileää neuletta. Sen verran fiksu ja kaukonäköinen yritin olla, että tein tästä vähän lyhyemmän, koska bambu satavarmasti oman kokemukseni perusteella venyy käytössä, nyt ekaa kertaa päällä ollut paita tuntuu lyhyehköltä vielä.

Lopputulos silti on ihana, raskas ja laskeutuva - eikun pitoon, kunhan normikesäkelit ovat nyt palanneet helteisen toukokuun jälkeen.

 Kuvauspaikaksi valikoitui vähän parempi paikka, yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista, jossa kävimme lomareissuilla. Kyse on siis Sammallahdenmäestä, ikivanhoista pronssikautisista haudoista Lapissa lähellä Raumaa.

 Olipas ihana päästä metsään,katsella kiviä jäkälineen ja samalla nuuhkia vähän historiaa, kun siitä on aika kauan eli 2000- 3500 vuotta, kun  tarmokkaat esiäidit ja -isät näitä kekoja kasasivat.

Ehkä jään tänne metsään vähäksi aikaa...

No, enpäs päässyt jäämään, mentiin toiseen vielä maailmanperintökohteeseen eli Vanhalle Raumalle, pitsien kotimaiseen Mekkaan.

 Pieniä pitsisiä muistoja tuli mukaan

Pitääkös kaivaa varastosta oma nypläystyyny ja verestää vanhoja taitoja: kävin Wetterhoffin opintojen aikaan 80-luvun puolivälissä nypläyksen peruskurssin vähän ärsytettynä tai yllytettynä, kun sitä nypläystä ainakaan en kuulema opi koskaan. No opinpa ainakin peruskurssin verran. Oikeasti nypläys ei ole mitään solmuja sekään (kuten ei monet muutkaan lankatyöt), pitää vaan osata oikealla tavalla yhdistää tietyn määrän nypylöitä lankoja toistensa yli ja ali ja laittaa neuloja väliin sopiviin kohtiin mallin mukaan, periaatteessa aika helppoa siis. En kuitenkaan innostunut niin paljon uudesta taidostani, että olisin jatkanut aktiivisti. Isoin ongelma taisi olla se, mihin tuotoksia olisi voinut käyttää sekä se ergonominen juttu, että ison tyynyn kuskaaminen mukana ei ollut kivaa.

Ja vähän muitakin käsityöläisten tekosia tuli ostettua.