sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kässäkirjakuukausi 26/30

Clare Youngs (suomennos Anne Ali-Raatikainen): Ihanat itsetehdyt laukut, MInerva 2009
Lisa Lam (suomennos Kaija Koirikivi): Laukkuhullun ompelukirja, Nemo 2011
Emily Blumenthal (suomennus Sanna Oksanen): Käsilaukkukirja. Moreeni 2012


Jos näillä ei selviä, ei sitten millään, nimittäin laukkujen ompelemisesta itse. Kirjat ovat toisiaan täydentävä kolmikko, täynnä persoonallisia erilaisia laukkuja ja niiden ohjeita. Ei mua lopulta haitannut ollenkaan löytää kaikkia kolmea hyllystäni, sillä ne tukevat toisiaan hyvin. Niissä taitaa olla kaikki tietämisen arvoinen laukuista ja niiden valmistamisesta ja suunnittelmista.

Youngsin kirjassa on pääosassa kierrätysmateriaalit ja vinkkien antaminen laukkujen valmistukseen. Kirjan luvut on jaoteltu käsilaukkuihin, olkakaukkuihin, kassseihin, iltalaukkuihin ja lasten laukkuihin. Mallit ovat helpohkoja, ohjeet ovat riittävän tarkat jopa aloittelevalle ompelijalle.


Yksi kirjan lastenlaukuista, voisin käyttää itsekin kesälaukussa tätä ideaa:


Tämän kanssa voisi lähteä mihin vaan kesäjuhlaan:


Teini voisi tykätä farkkulaukusta (näin kirjassa mainitaan, oma teini tuskin kelpuuttaisi)


Lamin laukkuhullun kirja on taas perusteellinen opas laukkujen valmistuksen tekniikoihin, joita on esitelty luvuittain. Ensin kirjan alussa on hyvät esittely valineistä, kuvia laukkujen anatomiasta - missäs on laukun jalat? Kirjasta löytyy perusteellinen opastus kelle vaan, myös aloittelija pärjää tarkoilla ohjeilla ja hyvillä kuvilla. Kussakin luvussa olevat ohjeet vaikeutuvat kirjan etenemisen myötä. Kirjassa opastetaan kankaan valintaa, laukun rakennetta ja vahvistamista, vuorin käyttöä, sulkimien, kahvojen ja hihnojen käyttöä tai taskujen lisäämistä. Kirjassa on myös mukana kaava-arkki.  Monissa töissä on käytetty Amy Butlerin kauniin kuviollisia ja värikkäitä kankaita, joita saa Suomestakin, ainakin Eurokankaassa olen niitä nähnyt.


Ohjeet ovat perusteelliset, esim. tämä periaate tekemisen järjestyksestä auttaa varsinkin laukuntekijän uran alussa. Vetoketjun ompeluohjeita ei voi kai olla liikaa?






Hauskoja kankaita voi käyttää kasseissakin, vaikka pieniä pinguja. Tämä malli voisi olla oma suosikkini käytössä.


Tästä vanhanaikaisesta tuli muistoja mieleen, itselläni oli käytössä samanoloinen ostolaukku lapsena, sen kanssa oli kiva hienostella ja leikkiä aikuista.


Tuleva kesälaukkuni vuosimallia 201X?


Käsilaukkukirjassa työt on ryhmitetty niiden vaikeuden mukaan kolmeen luokkaan. Kirjassa perehdytään myös laukkujen suunnitteluun. Siitä löytyy  opas laukkujen siluetteihin. Joka kappaleessa on lopussa inspiraation lähteenä kuvia ja tietoja designlaukuista. 


Tästä nimet kaikille kasseille - voi keskustella laukkuhullun kanssa helpommin, myös laukkuanatomiasta on tarkempaa tietoa.






Luulisi jokaisen laukkuhullun pärjäävän näiden kanssa lopun elämäänsä, malleja on näissä yhteensä monta kymmentä.

Mulla itsellä on laukkuhulluustartunta jäänyt vielä saamatta - vaikka perheessä yksi jäsen sitä sairastaakin ostettujen laukkujen kautta. Käytän itse pääasiassa yhtä samaa monta vuotta käytössä ollutta Marimekko-laukkua talvella ja toista usein itse väsättyä, useammin vaihtuvaa kassia kesällä. Niiden lisäksi on käytössä pari reppua ja yksi vähän kalliimpi merkkiolkalaukku. 

Suunnitelmissa on kyllä tehdä laukkujakin (kuten niin montaa muutakin asiaa), kesäkasseja olen tehnyt useita ommellen tai virkaten, viime kesänä yhden myös neuloen. Seuraavaa kesälaukkua varten on jemmassa vanhat kulahtaneet lempifarkut odottamassa, vuoriksi on jo hankittu kukkakangasta. Koskas aloitetaan??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti