torstai 3. maaliskuuta 2016

Välitöitä

Kun tein edellisen postaukseni neuletakkiani vuodenvaihteen molemmin puolin, sen homman mietintätauoilla syntyi vähän muutakin pienempää työtä.



Bacctus-huivin aloittamisesta jo kerran mainitsin ja näytin ujon kuvan. Nyt se on valmis, mutta toistaiseksi vielä kokonaan käyttämätön, isona röyhkeämmäksi tullut retale. Tuo makkaraneule, oikean ja nurjan raidat taitavat tehdä siitä aika monikäyttöisen, se vaihtaa muotoa tarvittaessa. 







Voisin kokeilla tehdä seuraavaksi samalla idealla pontson - aloitan työn silloin neljän silmukan sijasta suoraan puolesta välistä huivin sivua ja teen kaksi samanlaista kappaletta. Voisi toimia, kun tämäkin muotoutuu jo huivina hyvin hartioille?

Pakolliset sukat vielä esittelyyn vielä, lankana on kesällä Lankamaailmasta mukaan tarttunut kerä  Austermanin Step-lankaa, jota halusin testata. Oli mukavaa neulottavaa, nyt sitten pitää vielä tarkistaa käyttökestävyys. Neuloin ihan perussukkaa taas kerran varren makkararaidoilla, yksi kerä riitti hyvin pariin, vähän jäikin yli. Odottamassa on vielä kaksi kerää samaa lankaa, kaikissa niissä on ihanat värit, päävärin lisäksi mukana vähän tehostevärisiä pätkiä.




P. S. linkin postauksessa olin ostanut myös Regian Arne ja Carlos lankaa. Ehdin jo tehdä kahdet sukat niistä jo syksyllä hyvällä kokemuksella, hyvin ovat kestäneet käyttöä ja pesuja.

1 kommentti: