maanantai 8. helmikuuta 2016

Kässäkirjakuukausi 25/30

Sirpa Kontio-Nikama: Kahvipussin uusi elämä, Helmi Kustannus, 2007
Seija Saarinen: Kahvipussin uusi ulottuvuus, Paasilinna 2013


Tämä kaksikko ei ole identtinen kaksospari, vaikka äkkiä nimen perusteella tuntuukin. Eka kirjoista, varmaan eka aihepiiristä julkaistu opus, keskittyy yksinkertaisiin ja helppotekoisiin malleihin. Alussa on kahvipussien käsittelyyn ja ompeluun liittyvää ohjetta. Mallit on ryhmitelty keittiössä käyttäviin tuotteisiin ja lasten tuotteisiin. Kirjan lopussa on kaavat kaikkiin töihin.


Vähän esimakua myöhemmistä kahvipussikirjoista löytyy, näitä punottuja kasseja on näkynyt jo pitkään kahvikissojen olkapäillä. Olen nähnyt kasseja tehdyn myös kissan- ja koiranruokapusseista. kai nekin sopii tähän.


Lapsille löytyy ohjeita erilaisiin rooliasusteisiin intiaanille, kuninkaalle ja merenneidolle, hauskasti painottuen kerrankin pojille enempi tuttuihin rooleihin. Mites olisi kokonainen sadetanssin onnistumisen kestävä inkkariteltta?



Mulla itsellä on jemmassa Merjan ja Kertun avustuksella parisataa kahvipussia, vaikka alkupään keruun tuotos meni lasten päiväkotiin jonkin juhlan esiintymisasuisin eli  ritarivarusteisiin. Mitähän alkaisi tehdä, kun sormia alkaa syyhyttää?  Tällä pannunalusella voisi vaikka aloittaa, jotta oppisi käsittelemään pusseja?


Kun pääsee materiaalin kanssa tutuksi, voisi sitten jatkaa toisen kirjan parissa - sen ohjeet ovat huomattavasti haastavampia. Näistä ikikukista voisi aloittaa sen parissa.


Kirjan alussa on hyvät perusteelliset työohjeet ja listat tarvittavista välineistä. Tekniikoita esitellään useita: hakaketju, ruutupunonta, vinopunonta, suorapunonta. Lisäksi on ohjeita erilaisiin kiinnittimiin, mm. vetoketjun ompeluun ja töiden koristeluun.

Myös tässä kirjassa ekat työt ovat pannunalusia, joita oma mummuni Pohjanmaalla jo lapsuudessani teki.


Hienosteluun voisi sopia nämä melkein kultaiset ihan ite tehdyt helmet.


Kirjassa hienostellaan eri kahvilaatujen pussien väreillä, siinä neuvotaan taittelemaan ja leikkelemään pussit niin, että niiden tekstit ja kuvat jäävät piiloon tai toimivat tehokeinoina. Eipä tämä kassi näytä miltään jämämateriaalilta, tähän menee 120 kahvipussia.



Juhlamokasta on moneksi, tähtiäkin siitä voi punoa.


Mukana on myös hauskoja pikkutöitä, kehys, purkinsuoja tai kahvinsuodatinpussiteline, eli ei onneksi kaikki työt ole niin isoja ja samalla valtavan määrän materiaalia vaativia.


Kansikuvan kauniiseen juhlalaukkuun tarvitaan n. 54 kullanväristä kahvipussia ja hurjasti taitoja vinopunontaan, jos joku sen haluaisi tehdä itselleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti