lauantai 20. helmikuuta 2016

Kässäkirjakuukausi 28/30

Pepa Martin ja Karen Davis (suomennos Tuija Sulisalo): Värjää uudeksi, Tammi 2015


Tässä on lamppukirjan ohella toinen uudehko australialaista alkuperää oleva kirjahankintani, se tuli hyllyyni myös viime kesänä kirjakerhon kautta.

Tämä opus antaa hurjasti lisää tietoa värjäystekniikoista. Kirjan töissä on käytetty lähes kaikissa sinistä väriainetta, mikä vähän tekee siitä yksitoikkoisen. Mutta mitä kaikkia keinoja sitä onkaan kuvioida kangasta, esittelyssä on 12 eri tekniikkaa ja ne kaikki pystyy tekemään kuulema kotioloissa muutaman työkalun avulla. Sisällysluetteloaukeamalla on pikkukuvia kaikista niistä:


Alussa on tekniikkaopetusta yleisesti, kankaiden ja värien valintaa ja työvälineitä.


Kunkin tekniikan yhteydessä kerrotaan tekniikan perusteet ja tehdään muutama harjoitustyö. Niiden jälkeen on ohje yhdelle projektille, jossa hyödynnetään tekniikkaa.


Tässä projektissa on tekniikkana Arashi eli kankaan kietominen tukin (viemäriputkenpätkän) ympärille. Tuloksena on suorempia raitoja tai V-raitoja.


Tämän tekniikan nimi on Itajime, kyseessä on värjäys suojalaattojen avulla. Sen avulla voi tehdä pyöreällä laatalla ympyröitä, pyykkipoikien avulla täpliä tai kolmioita tietty kolmiolaatoilla.


Tämä paita on tehty  laattatekniikalla


Värjäyskuvioita voi tehdä kieputtamalla kangasta köyden ympärille, tekemällä eri tavoin solmuja, rutistelemalla, laskostamalla tai jopa poistamalla väriä ja suojaamalla ne kohdat, joihin värin halutaan jäävän.

Myös vähän oudompaa tekniikkaa eli ruosteen käyttöä ohjeistetaan - tästä en itse oikein innostu, värikin on niin ruma...vaikka kirjan mukaan tämä on hauskinta. Kangas liotetaan ensin etikkavedessä, sitten asetellaan sopivasti ruosteiset esineet ja mahdollisesti sidotaan niistä joku paketti tai annetaan vaan olla, koko homma  jätetään sitten seisomaan ja värjäytymään päiviksi.


Muutama kenkä ja tuloksena on onnea tuottava seinävaate:


Värjäys kuuluu niihin kiinnostaviin juttuihin, jota haluaisin tehdä enempi. Kasvivärjäystä ja sienivärjäystä olen vähän kokeillut, samoin kankaiden tai vaatteiden värjäystä teollisilla väreillä hellalla kattilassa. Kudontaopintojen yhteydessä yhtenä työnä oli tehdä ikat-värjäystä - teimme silloin raidalliseen loimeen sitomalla piiloon värialueita ja värjäsimme loimen tummaksi ja kudoimme sitten loimivoittoisella sidoksella kangasta. Batiikkia olisi kiva kokeilla joskus lisää, vähän tein joskus solmubatiikkia (kirjan mukaan tekniikan nimi on Kumo) tylsään beigeen pyjamaan ja värjäsin sen siniseksi, beige jäi piiloon ja näkyy vaan hämähäkkikuviona tai pyörylänä siellä täällä.- Nytkin kaapissa odottaa useampi valkoinen paita ja toppi värjäyskokeiluja, jos vaikka joskus ehtisi ja iskisi inspiraatio!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti